More

    Samsung Galaxy S7 Edge -arvostelu review

    Päivitys: Samsung on julkaissut jo sekä Galaxy S7 Edgen korvanneen Galaxy S8 Plussan että vastikään myyntiin tulleen Galaxy S9 Plussan. Pari vuotta vanhempi Galaxy S7 Edge on kuitenkin yhä aivan kelvollinen älypuhelin käyttäjälle, joka ei tarvitse aivan viimeisimpiä ominaisuuksia. Olimme puhelimeen itse asiassa niin tyytyväisiä, että kruunasimme sen vuoden 2016 parhaaksi puhelimeksi. 

    Samsung Galaxy S7 Edge oli tiukan paikan edessä, kun se julkaistiin helmikuussa 2016. Puhelimen edeltäjä Galaxy S6 oli nimittäin vuotta aiemmin putsannut koko palkintopöydän. Samsung S6 Edge oli myös valmistajan ensimmäinen kaarevalla näytöllä varustettu puhelin – ja vuonna 2015 se oli mullistava teknologia.

    Nyt Samsungin piti kuitenkin keksiä jotain uutta, sillä olimme jo nähneet kaarevan näytön. Tavallinen Galaxy S7 päätyi näyttämään vuoden 2015 mallilta, mutta S7 Edgeen tehtiin paljon merkittävämpiä muutoksia. 

    Näyttö on kasvanut reippaasti Galaxy S6 Edgeen verrattuna, mutta puhelimen koko tuntuu edelleenkin kompaktilta. Samsung on myös pyöristänyt S7 Edgen takakuoren, joten puhelin istuu nyt käteen aiempaa mukavammin.

    Puhelin on vedenpitävä ja niin tehokas, että voisimme melkein kiinnittää sen veneen perään ja seilata paatin suoraan Atlantin tuolle puolen.

    Päivitys: Hyviä uutisia Samsung Galaxy S7 Edgen omistajille! Samsung testaa parhaillaan Android Oreon betaversiota Samsung Galaxy S8:lla ja S7 Edgen päivitys pitäisi olla saatavilla lähikuukausina. 

    Osa artikkelimme linkeistä johtaa englanninkielisille sivuille. Teemme jatkuvasti töitä saadaksemme entistä useamman sivun suomen kielelle.

    Myös akunkesto on parantunut merkittävästi 2015-vuoden S6:sta, sillä puhelin kestää yhdellä latauksella yli 24 tuntia.

    S7 Edge ei enää tietystikään ole mikään Samsungin uusin malli, mutta jos budjettisi ei yllä uusiin Galaxy S9:ään ja S9 Plussaan tai viime vuoden Galaxy S8:aan ja S8 Plussaan, on Galaxy S7 Edge vieläkin aivan kelpo valinta jokapäiväiseen käyttöön.

    Hinta ja saatavuus

    • Julkaistu maaliskuussa 2016
    • Suositushinta 800 euroa
    • Hinta liikkuu tällä hetkellä (Maaliskuu 2018) noin 500 eurossa

    Suuret uudistukset eivät ole erityisen halpoja. Samsung Galaxy S7 Edgen julkaisuhinta oli 800 euroa, mutta hinta on sittemmin laskenut S8:an ja S9:än myötä merkittävästi.

    Puhelin maksaa Samsungin omilla sivuilla 729 euroa, mutta Suomessa sen saa käytännössä noin 500 eurolla.

    Se ei ole siis vieläkään halpa puhelin, mutta tarjoaa silti varsin hyvän hinta-laatusuhteen.

    Samsung Galaxy S7 Edge specs

    Paino:  157 g
    Mitat:  150,9 x 72,6 x 7,7 mm
    Käyttöliittymä:  Android 7 (Oreo-päivitys on tulossa muutaman kuukauden sisällä)
    Näytön koko:  5,5 tuumaa
    Resoluutio:  1440 x 2560
    Suoritin:  Exynos 8890
    RAM-muisti:  four Gt
    Tallennustila:  32 Gt (laajennettavissa microSD-kortilla)
    Akku:  3600 mAh
    Takakamera:  12 MP
    Etukamera: 5 MP

    Muotoilu

    Samsung Galaxy S7 Edgen koko konsepti rakentuu sen erikoisen muotoilun ympärille. Jos siis haluat pelkästään tehokkaan puhelimen, suosittelemme mieluummin tavallista S7:ää, josta löytyy kaikki samat ominaisuudet pakattuna hieman pienempään näyttöön.

    Normaalista mallista ei kuitenkaan löydy Edge-näytön käteviä ominaisuuksia. Tyylikkään kaarevan muotonsa ansiosta puhelin säilyy kompaktin kokoinen suuresta näyttöpinta-alastaan huolimatta.

    Eron huomaa erityisen hyvin kun sitä vertaa iPhone 7 Plussaan tai 6s Plussaan, sillä iPhonejen näytön reunat tuntuvat Galaxy S7 Edgeen verrattuna ärsyttävän suurilta. Samsungiin on siitä huolimatta onnistuttu mahduttamaan huomattavasti Applen puhelimia suurempi akku.

    S7 Edge (150,9 x 72,6 mm) on lyhyempi ja kapeampi kuin 7 Plus ja 6S Plus (158,2 x 77,9 mm), vaikka kaikissa laitteissa on yhtä suuri 5,5-tuumainen näyttö. iPhone (7,three mm) on kuitenkin hieman Galaxy S7 Edgeä (7,7 mm) ohuempi.

    Samsung on myös hyvin lähellä myös LG G5:n (149,four x 73,9 x 7,7 mm) mittoja. Molemmat Androidit siis peittoavat Applen kokonsa puolesta.

    Samsung Galaxy S7 edge review

    Yksi puhelimen uuden muotoilun parhaista puolista löytyy puhelimen takapuolelta. Samsung on nimittäin vääntänyt puhelimen takakuoren kaarevaksi 3D Thermo Forming -tekniikkansa avulla. Ominaisuus on tuttu jo Note 5:stä ja saa puhelimen istumaan käteesi entistä mukavammin.

    Myös puhelimen etupuoli on kaarrettu, joten pyöreäreunaista puhelinta on erittäin miellyttävä käyttää. Se tuntuu kädessä sulavalta kuin aaltojen kuluttamat pyöreät rantakivet.

    Jotkin käyttäjät kokevat uuden muotoilun kuitenkin halvemman näköisenä kuin Samsungin aiempien puhelinten jykeväreunaiset rungot. Samsung onkin korvannut osan metallista Gorilla Glass four -pinnoitteella, joka saattaa tuntua hieman muoviselta kevyen painonsa vuoksi. Materiaali on kuitenkin erittäin kestävää.

    Samsung Galaxy S7 edge review

    Puhelimen takakuori ei ehkä enää ole metallia, mutta sen etuna on tuki langattomalle lataukselle.

    Lasinen takakuori on jokaisen rikospaikkatutkijan toiveuni, sillä se jää täyteen sormenjälkiä. Näppiensä jälkiä saakin pyyhkiä yhtenään, jos puhelimessa ei halua käyttää suojakuorta.

    Sama kritiikki pätee toki moneen muuhunkin lasikuoriseen puhelimeen, mutta Samsung tuntuu keräävän sormenjälkiä erityisen hanakasti. Jäljet on toki helppo pyyhkiä pois, mutta puhelimen jatkuva hinkkaaminen tuntuu vaivalloiselta.

    Puhelimen kameran ulkonema eroaa takakuoresta enää zero,42 millimetriä, joten puhelin ei juurikaan keiku tasaisella pinnalla. Kameran ympärillä oleva lasi on silti niin vahva, ettei linssin rikkoutumista tarvitse pelätä.

    Galaxy S7 Edgen ei tarvitse olla myöskään huolissaan puhelimen kastumisesta, sillä Samsungin uutuus kestää myös vettä.

    Samsung Galaxy S7 edge review

    Tarkemmin sanottuna sen vedenkestävyys täyttää IP86-standardin vaatimukset. Käytännössä puhelimen täytyisi siis toimia normaalisti, vaikka sitä pitäisi puolen tunnin ajan 1,5 metrin syvyisessä vedessä. Sinun ei siis tarvita pelätä Galaxy S7 Edgen tippumista kylpyammeeseen tai sen käyttämistä rankkasateessa.

    Puhelinta ei ole silti suoranaisesti tarkoitettu vedenalaiseen kuvaamiseen, vaan pikemminkin selviämään nopeasta pulahduksesta pelkällä säikähdyksellä. Galaxy S7 Edge ei myöskään anna ladata puhelinta, jos se havaitsee kosteutta latausliitännässään.

    Samsungin omistajat joutuvat valitettavasti edelleenkin tyytymään yhteen puhelimen pohjaan sijoitettuun kaiuttimeen. Alaspäin suunnattu kaiutin ei tarjoa kovin kummoista äänimaailmaa, mutta se on aivan riittävän hyvä satunnaiseen videotoistoon. Kaiutin on myös äänekkäämpi kuin moni muu testaamamme monokaiutin.

    Olemme yleisesti ottaen erittäin tyytyväisiä S7 Edgen muotoiluun. Puhelin tuntuu mukavalta kädessä ja Samsung on onnistunut päivittämään puhelimen ulkoasua niin paljon, että se tuntuu selkeästi uudelta mallilta.

    Näyttö

    Vaikka puhelimen näyttö tavallaan kuuluukin Samsung Galaxy S7 Edgen muotoiluun, ansaitsee se erillisen kappaleen arvostelussamme.

    Kaareva näyttö on koko puhelimen määrittävä ominaisuus. Vaikka näimme vastaavaan ratkaisun jo viime vuoden S6 Edgessä, kerää kaareva näyttö vieläkin ihailevia katseita.

    Puhelimen 2560 x 1440 QHD-resoluutio näyttää paremmalta kuin kellään Samsungin kilpailijoista. Näyttöä on venytetty hieman aiempaa suuremmaksi, mutta se on edelleenkin veitsenterävä, eikä näytöltä käytännössä kykene erottamaan yksittäisiä pikseleitä.

    Samsung Galaxy S7 edge review

    On uskomatonta ajatella, miten kauan QHD-materiaalin yleistymisessä kesti, vaikka LG julkaisi ensimmäisen QHD-puhelimensa jo vuonna 2014. Päivitys: Puhelimen julkistuksen jälkeen QHD-materiaalia on tullut yleisesti saataville ja S7 Edge selviää siitä edelleenkin mainiosti.

    S7 Edge käyttää Samsungin Tremendous AMOLED -teknologiaa, joka täyttää tuttuun tapaan kaikki odotuksemme. Näyttö on erittäin tarkka ja värintoisto on vakuuttavaa.

    Puhelimen kontrastisuhde on melko sensaatiomainen, koska näyttö osaa sammuttaa pikselit kuvan mustilta alueilta. Se saa kuvan mustat värit tuntumaan paljon syvemmiltä kuin iPhone 6S:än tai LG G5:en teknologia, jossa näyttö ainoastaan toistaa mustan värisen pikselin.

    Samsung hyötyy myös puhelimen sivulta löytyvästä Edge-näytöstään, johon pääsee käsiksi pyyhkäisemällä puhelimen oikeaa tai vasenta reunaa.

    Samsung Galaxy S7 edge review

    Sivunäyttöön saa paljon käteviä ominaisuuksia, kuten viimeisimmät uutiset, suosituimmat yhteystietosi ja erilaisia työkaluja (kuten digitaalisen viivoittimen). 

    Kerromme Edge-näytön ominaisuuksista tarkemmin arvostelun teknisessä osiossa.

    Recent Articles

    New A.I. app could recognize coronavirus based on your voice | Digital Trends

    From fever-identifying drones to 3D-printed ventilator elements to the monitoring of cell location information, there’s no scarcity of ways in which technologists are harnessing...

    The Best Cheap Gaming PC Deals for April 2020 | Digital Trends

    Although gaming laptops are higher (and extra inexpensive) than ever, any true PC gamer will let you know {that a} conventional desktop laptop remains...

    Related Stories

    Stay on op - Ge the daily news in your inbox